Eikö sydämemme hehkunut innosta?

Kirjoitettu 21.03.2010

Älä viitsi saarnata! Huudahdus pitää sisällään yhden käsityksen saarnasta. Sillä tarkoitettaneen tässä yritystä taivuttaa toiset kuuntelemaan jotain sellaista, mitä he eivät halua kuulla ja mitä kukaan ei tarvitse.

Mitä kukaan ei tarvitse? Olimme pitämässä saarnakoulutusta ja samalla itse oppimassa asiasta lisää. Mietin, mitä kirkkoon tulija ajattelee saarnasta. Millainen sen pitäisi olla hänestä? Erään kyselyn pohjalta jäin miettimään, kuinka moni odottaa esim. taitavaa puhetta tai ajankohtaista yhteiskunnallista kannanottoa. Molempia saarna voi olla. Mutta sen ydin on muualla.

Lähestymme paastonajan loppua ja pääsiäistä. Kun Kristus oli kuollut, moni hänen oppilaistaan luuli kaiken toivon olevan mennyttä. Vapahtaja kohtasi ylösnousemuksensa jälkeen kaksi hänen kuolemaansa vielä surevaa oppilastaan Emmauksen tiellä. He olivat niin murheen vallassa, etteivät he tunnistaneet häntä, mutta hänen puheensa lohdutti heitä ja avasi heidän sydämensä ymmärtämään Jumalan suunnitelman.  Jälkeenpäin, tajuttuaan, kuka heidän kanssaan vaeltanut muukalainen oli ollut, he totesivat: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?”  (Luuk. 24:13–35)

Meidän saarnamme on puhetta Kristuksesta, joka on sytyttänyt sydämissämme toivon ja innon. Uuden elämän. Ja Lutherin sanoin: “Kun Kristuksesta saarnataan, on saarnattava niin, että herätetään sellainen usko, ettei hän ole vain pelkkä Kristus, vaan Kristus sinulle ja minulle.”

Meitä varten hän on tullut. Juuri me tarvitsemme häntä, vaikkemme aina edes halua sitä kuulla. Meidänkin sydämemme kaipaa sitä, että se saa hehkua innosta. Tällaista intoa ei muualta löydy.


1700-luvun antia nykypäivään asti – Hallen orpokodin lahja maailmalle

Kirjoitettu 12.02.2010

Alkuvuosi on työhön lomalta palattuani kulunut yhtäkkiä osakseni langenneitten kiitettävän työntäyteisten sijaistusten takia niin tiiviisti työn parissa, että aikaa ei ole juuri muuhun  riittänyt. Varsinkaan kun omia työkuvioita ei voinut totaalisesti nollata. Toisaalta on ollut antoisaa ja virkistävää nähdä elämää kahdesta itselle epätavallisesta näkökulmasta – sekä kirkkoherran että johtavan kappalaisen. Ei oppi ojaan kaada.

Tällä hetkellä nautin pitkästä aikaa vapaalla olosta. Viimeistelen kahta tieteellistä artikkelia. Toinen julkaistaan Tanskassa ja toinen ilmestynee Saksassa – molemmat saksaksi. Ajatuksellisesti liikun 1700-luvun maisemissa. Liikkuma-alani ovat Saksa ja Suurvalta-Ruotsi, jossa seikkailen pääasiassa Tukholmassa sekä Suomen rannikkokaupungeissa ja Tallinnassa.

Kutkuttavan mielenkiintoista on ollut ottaa selville, millaisia jälkiä kuuluisin saksalainen pietistinen virsikirja Geist=reiches Gesang=Buch (Pyhää Henkeä täynnä oleva virsikirja, Halle 1704) on tänne Pohjolaan jättänyt.

Itse virsikirjasta voi lukea enemmän näiden nettisivujeni otsikon ”Tiede, kansainvälinen tutkimustyö” alta.Tässä vain totean, että se tehtiin alunperin  mm. Hallen tuolloin upouuden orpokodin käyttökirjaksi. Sekä pojat että myös tytöt pääsivät kouluun.

Noita jälkiä ei vielä ole kovin paljon tutkittu, vaikka Geist=reiches Gesang=Buchin  kansainvälinen tutkimus on nyt tosi vilkasta. Kirjaa itseäänhän tavataan eri puolilta maailmaa – sen yksittäisiä virsiä tietysti vielä huikean paljon enemmän erilaisissa virsi- ja laulukirjoissa. Kartoitin kirjojen kansainvälistä levikkiä jo kauan sitten yhdessä artikkelissani. Nyt muutkin tekevät sitä.

Nyt olen löytänyt täältä Pohjolasta nyt paljon uutta ja mielenkiintoista – myös moniin näiden kirjojen käyttäjistä ja virsien kääntäjistä olen saanut tutustua. Kyllä nämä virret ovat joutuneet tekemään pitkiä ja mutkikkaita matkoja ennen tänne saapumistaan – Venäjän ja vankeudenkin kautta.


Uusi vuosi ja tulevat

Kirjoitettu 11.01.2010

Kokonainen vuosi on takana ja uusi on taas kerran lähes käyttämättömänä tässä. Kun olen saanut lomaillakin, olen nauttinut vaikkapa lukemisesta. Päätin aloittaa tulevaisuutta silmällä pitäen. Kirjahyllystä löytyi parikin vielä lukematonta Luther -elämäkertaa. Toisen luin ja toista silmäilin. Kovin oli jännittävää ja avartavaa. Toisaalta kertausta, toisaalta uutta näkökulmaa ja uutta oivallustakin. Kyllä nuo 1500-luvun alkupuolen tapahtumat ovat olleet osoitus suuresta kurjuudesta ja äärettömän suuresta rohkeudesta. Ihmettelin sitä. Mistä näitä ihmisiä löytyy eri puolilta maailmaa ja eri aikoina? Uskonpuhdistaja ei suostunut vaikenemaan eikä toimimaan niinkuin kauan oli tehty. Jumalan Sana avasi uuden elämän ja johti kokonaan uusille teille myös lukemattomat muut. Ja johtaa. Vaikka ilmeistä on, että sen julistajat ovat raadollisia ihmisiä. Eivätkä uudetkaan rakenteet ole täydellisiä.

Ecclesia semper reformanda est. Lukiessa huomasi jälleen kerran, kuinka hienoa on, että on saanut olla sekä seurakuntapappi että tutkija.

Miten tämä sitten tulevaisuuteen liittyy? Vuonna 2017 vietetään uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaa. Saksassa valmistelut olivat jo hyvässä vauhdissa, kun toissa kesänä kävin Hampurissa haastattelemassa Hampurin piispa Maria Jepseniä. Wittenbergistä ovat kuulemma monet tahot jo hankkineet itselleen jopa talon. Ajattelin aloittaa omankin valmistelun ajoissa. Taloa en hanki, mutta lukeminen on hyvä juttu.

Mitkä ovat olleet tuolloisen re-formaation eli uskonpuhdistuksen tärkeimmät tulokset eri puolilla maailmaa?  Millaisessa tilanteessa vaikkapa Suomen evankelis-luterilainen kirkko nyt on? Missä olisi reformaation paikka?

P.S. Jepsenin haastattelu oli osa YLE1:n Horisontti -ohjelmaa. Pidempi versio löytyy NAISTEOLOGIT R.Y:n julkaisusta  KVINNLIGA TEOLOGER R.F  JÄSENINFO / MEDLEMSINFO 1/2009 otsikolla Hampurissa haasteltua – lähikuvassa piispa Maria Jepsen (myös  www.naisteologit.fi/jinfo09).


Etsintäkuulutus: pyhä perhe

Kirjoitettu 30.12.2009

Tähän aikaan vuodesta juhlaa riittää. Oma jouluni on tällä kertaa ollut melko ”lapsellinen” ja olen ollut hyvin tyytyväinen siihen. Kerron tässä vielä yhdestä tapahtumasta: Jouluaattona olin pitämässä koko perheen aattohartautta työpaikassani, nyt hyvin hämyisässä tuomiokirkossa. Tänäkin jouluaattona meitä oli tässä hartaudessa koolla taas sadoittain – taisi olla kuutisensataa. Eikä tämä ollut suinkaan päivän ainoa tilaisuus.

Pyhäkoululaiset esittivät joulukuvaelman, johon me muut saimme osallistua laulamalla. Kiinnostavaa oli nähdä tämä toinenkin joulukuvaelma (ensimmäinen oli Lasten kauneimmissa joululauluissa): sama teema mutta täysin erilainen toteutus. Yleensä kuvaelmaan tarvittava perhe oli löytynyt pyhäkoululaisista, mutta nyt oli poikkeusvuosi. Siksi olin oikein etsintäkuuluttanut: tarvitaan nuori perhe esittämään Mariaa, Joosefia ja Jeesus -lasta. Ja suureksi iloksemme vauvaperhe löytyi. Sain sen käsityksen, että myös heille jäi erityisen hyvä muisto tästä jouluaatosta.

Oli hienoa seurata harjoituksia, joita pyhäkoulunopettaja veti, ja sitten varsinaista toteutusta. Tulivat oma lapsuus sekä pyhäkoulumuistot mieleen. Olin pitkään pyhäkoulussa – ja nuorena sitten melko kauan myös pyhäkoulunopettajana. Monta monituista joulunäytelmää on tullut harjoitelluksi ja esitetyksi. Se oli mukavan jännittävää.

Yleensä tällaisissa yhteyksissä tapahtuu joitakin käsikirjoituksesta poikkeavia juttuja ja niin oli nytkin. Itse asiassa joltakulta oli jopa kadonnut käsikirjoitus penkistä. Harmillista, mutta erittäin hyvin selvittiin ulkomuististakin. Huolellisesti harjoiteltu kulkueen sijoittuminen omille istumapaikoilleen takkuili, koska jotkut toiset olivat vallanneet heidän paikkojaan. Mutta en usko, että näitä asioita huomasivat muut kuin asianosaiset. Hyvin se sujui.

Lasten esittämä musiikki aikuisten kantelesäestyksin istui juhlaan hyvin. Yhteislauluakin oli paljon.

Miten hienoa onkaan joulun musiikki. Se on ihmeellinen lahja. En vielä koskaan ole kyllästynyt sen lauluihin ja virsiin, vaikka niitä olen kuullut koko ikäni erittäin runsaasti. Ja lisäksi laulanut ja tai soittanut niitä erilaisissa kuoroissa ja yhtyeissä.


Kauneimpia joululauluja

Kirjoitettu 21.12.2009

Eilen, neljäntenä adventtisunnuntaina, lauloimme lapsiperheitten kauneimpia joululauluja tuomiokirkossa. Meitä oli lähes 900 lasta ja aikuista. Oli ilo kuulla, kuinka sekä vanhat ja tutut että aivan uudetkin lapsenmieliset joululaulut raikuivat suuressa kirkkosalissa.

Hyvin monelle pienelle tuttu taitoniekka Satu Sopanen, jota kai voisi ainakin puolivirallisesti kutsua lastenmuusikoksi, oli laulattamassa mm. minun ja lapsityönohjaaja Päivi Yli-Korpelan kanssa.Lapset lauloivat innokkaasti ja esittivät joulukuvaelman enkeleiksi, paimeniksi ja lampaiksi puettuina. Maria, Joosef ja Jeesus -lapsikin tietysti olivat siinä silmiemme edessä.

Ja me muut osallistuimme laulamalla – siis laulukuvaelma. Siinä taisi olla vähän kuusijuhlan tuntua.

Kun tilaisuus oli ohitse, sää ulkona oli muuttunut miltei myrskyisäksi. Lumi näytti pöllyävän ja tupruavan sakeasti, kun kirkon pääovet taas avattiin. Mukavaa joulutunnelmaa … ja hankalaa ajokeliä autollisilla. Varjelusta matkantekoon!


Adventin syrjästäkatsojan tarina

Kirjoitettu 15.12.2009

Adventtiaika on edennyt jo yli kolmannen adventtisunnuntain, viime sunnuntain. Päivän ja kuluvan viikon raamatullisena keskushenkilönä oli muuten mielellään sivuun jäävä Johannes Kastaja. Hänestä pidin saarnan tuomiokirkossa. Evankeliumiteksti oli pohjana (Matt. 1:2-10). Saarnan valmistelun alkuvaiheissa alkuviikosta muistin pari kuuluisaa maalausta päivän henkilöstä, toinen Leonardo da Vincin käsialaa, toinen taas Matthias Grünewaldin. Koska kirkkoon oli tulossa poikakuorolaisia laulamaan, olin päättänyt pitää saarnan lukupulpetista kirkkosalin etuosasta eli kuorista. Halusin jotakin konkreettista poikien ja meidän muidenkin silmien eteen. Grünewaldin teos löytyi internetistä ja suurensin sen A 2-kokoiseksi kuvaksi. Se oli silmiemme edessä saarnan ajan – ja messusta poistuttaessa kirkon pääoven luona nähtävissä.

Matthias Grünewald, oikeammin Mathis Gothart Nithart, eli 1400-1500 -lukujen taitteessa. Hänet luetaan nykyisin saksalaisen renessanssin tärkeimpiin taiteilijoihin. Historiallisesti siitä ei ole kovinkaan kauan, kun hänet oli totaalisesti unohdettu, jätetty syrjään. Syrjästäkatsojaksi hänet oli tehty siinäkin mielessä, että hänen teoksensakin oli pantu toisen kuuluisan aikalaisen, Albrecht Dürerin, nimiin. Nyttemmin tilanne on toinen.

Grünewaldin Johannes Kastaja on osa hänen Isenheimin luostarikirkkoa varten maalaamastaan alttarikaapista. Sunnuntain messussa me näimme kuvassa vain Johanneksen, tuon miehen, joka paljon aiemmin ja suuremmassa määrin suostui syrjästäkatsojaksi. Hän oli Jeesuksen edelläkävijä. Tälle Kuninkaalle hän raivasi tietä. Maalauksessa taiteilija on ilmaissut tämän tekemällä tuon profeetan oikeasta kädestä ja varsinkin sen etusormesta luonnottoman pitkän. Se ulottui näkemämme kuvan reunaan. Mutta emme nähneet enempää. Mitä siellä on?

Johanneksen takana näkyy ajan tavan mukaan latinaksi kirjoitettu teksti: ”Illum oportet crescere, me autem minui.” Se on: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” (Joh. 3:30). Meitä auttaa eteenpäin, kun kysymme: Kuka on ”Hän”? Jos etsit koko alttarikaappimaalauksen netistä, näet, että ”Hän” on Jeesus. Häntä Johannes, joka itse asiassa seisoo Jeesuksen ristin vierellä, sormellaan osoittaa. Ja niin osoittaa taiteilijakin.

Iloinen syrjästäkatsojan tarina. Tämän nuo miehet, profeetta ja taiteilija, halusivat meillekin kertoa: Emme selviä elämästä yksin. Siksi Vapahtaja on tullut maailmaan. Pian on hänen syntymänsä juhla. Hän on tullut, hän tulee ja on kerran tuleva kunniassaan. Nyt valmistamaan hänelle tietä!

Paimenblogisti


Odottavalla kannalla …

Kirjoitettu 08.12.2009

Paimenblogi on tällä hetkellä odottavalla kannalla. Palataan ajankohtaisiin asioihin mahdollisimman pian.

Paimenblogisti