Eikö sydämemme hehkunut innosta?

Kirjoitettu 21.03.2010

Älä viitsi saarnata! Huudahdus pitää sisällään yhden käsityksen saarnasta. Sillä tarkoitettaneen tässä yritystä taivuttaa toiset kuuntelemaan jotain sellaista, mitä he eivät halua kuulla ja mitä kukaan ei tarvitse.

Mitä kukaan ei tarvitse? Olimme pitämässä saarnakoulutusta ja samalla itse oppimassa asiasta lisää. Mietin, mitä kirkkoon tulija ajattelee saarnasta. Millainen sen pitäisi olla hänestä? Erään kyselyn pohjalta jäin miettimään, kuinka moni odottaa esim. taitavaa puhetta tai ajankohtaista yhteiskunnallista kannanottoa. Molempia saarna voi olla. Mutta sen ydin on muualla.

Lähestymme paastonajan loppua ja pääsiäistä. Kun Kristus oli kuollut, moni hänen oppilaistaan luuli kaiken toivon olevan mennyttä. Vapahtaja kohtasi ylösnousemuksensa jälkeen kaksi hänen kuolemaansa vielä surevaa oppilastaan Emmauksen tiellä. He olivat niin murheen vallassa, etteivät he tunnistaneet häntä, mutta hänen puheensa lohdutti heitä ja avasi heidän sydämensä ymmärtämään Jumalan suunnitelman.  Jälkeenpäin, tajuttuaan, kuka heidän kanssaan vaeltanut muukalainen oli ollut, he totesivat: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?”  (Luuk. 24:13–35)

Meidän saarnamme on puhetta Kristuksesta, joka on sytyttänyt sydämissämme toivon ja innon. Uuden elämän. Ja Lutherin sanoin: “Kun Kristuksesta saarnataan, on saarnattava niin, että herätetään sellainen usko, ettei hän ole vain pelkkä Kristus, vaan Kristus sinulle ja minulle.”

Meitä varten hän on tullut. Juuri me tarvitsemme häntä, vaikkemme aina edes halua sitä kuulla. Meidänkin sydämemme kaipaa sitä, että se saa hehkua innosta. Tällaista intoa ei muualta löydy.